Sinfonia Lahti / Photo: Marco Borggreve

Sinfonia Lahti soittaa Tuntematon sotilas -elokuvan musiikin

Tuntematon sotilas -elokuvan musiikin äänitykset ovat parhaillaan käynnissä Lahdessa.

Sinfonia Lahti soittaa musiikin Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvaan

Tuntematon sotilas -elokuvan musiikin äänitykset ovat parhaillaan käynnissä Lahdessa. Elokuvan musiikin esittää Sinfonia Lahti, jota johtaa ylikapellimestari ja Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja Dima Slobodeniouk.

Sinfonia Lahti (Lahden kaupunginorkesteri) on tunnettu lukuisista maineikkaista kansainvälisistä kiertueistaan sekä poikkeuksellisista levytysprojekteistaan, joista se on saanut useita kulta- ja platinalevyjä sekä kansainvälisiä palkintoja.

Juuriltaan venäläinen Sibelius-Akatemian kasvatti Dima Slobodeniouk on toiminut Sinfonia Lahden johdossa syksystä 2016 alkaen. Slobodeniouk on saanut kiitosta älykkäästä taiteellisesta johtajuudestaan ja ollut vahvasti esillä monilla kansainvälisillä konserttiareenoilla.

– On kunnia-asia olla Sinfonia Lahden kanssa mukana tässä itsenäisyyden juhlavuoden suuressa elokuvassa. Elokuvamusiikin äänittäminen sinfoniaorkesterin voimin on Suomessa lisäksi harvinaista, Slobodeniouk toteaa.

Musiikin elokuvaan on säveltänyt Lasse Enersen, joka myös on opiskellut Sibelius-Akatemiassa. Enersen on toiminut monien Hollywood-säveltäjien haamusäveltäjänä ja hänen tekemiään jousisovituksia on kuultu lukuisten suomalaisten ykkösartistien kappaleissa. Viimeisin Enersenin elokuvasävellystyö on ollut Tom of Finland -elokuvaan (2017).

Tavallisesti suomalaisten elokuvien sinfoniaorkesteria edellyttävät äänitykset toteutetaan kustannussyistä ulkomailla. Tuntemattoman sotilaan musiikki äänitetään kuitenkin loistavasta akustiikastaan tunnetussa Sibeliustalossa, joka on pienen kaupungin ihmeeksi luonnehditun, kansainvälisesti maamme kenties tunnetuimman orkesterin Sinfonia Lahden kotisali. Elokuvan ohjaajalle Aku Louhimiehelle yhteistyö Sinfonia Lahden ja säveltäjä Enersenin kanssa sekä äänittäminen Suomessa on merkityksellinen asia.

– Olen erittäin iloinen siitä, että saan tehdä töitä suomalaisen orkesterin ja suomalaisen säveltäjän kanssa. Erityisesti Tuntemattoman sotilaan kohdalla on meille tärkeää, että myös elokuvaan sävelletty musiikki äänitetään Suomessa, painottaa Louhimies.

– On hienoa, että Suomessa on myös tällaista kansainvälisen tason osaamista.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on suurin koskaan tuotettu suomenkielinen elokuva. Eri puolilla Suomea kuvattua elokuvaa leikataan parhaillaan. Se saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 27.10.2017. Elokuvan ennakkonäytösten myynti on käynnissä valtakunnallisesti ajalle 23.–26.10.2017.